Tampereen elinkeinopuolelta ei ole viime aikoina tullut positiivisia uutisia ähkyksi asti ja meitä vaivaa kova työttömyys. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin alueen tulevaisuuden kannalta erittäin lupaava asia: nopeasti kasvava mm. suosittuja sarjoja “Poliisit” ja “Erilaiset Äidit” tuottava AV-tuotantoyhtiö Aito Media ja legendaarinen sisältö- ja tapahtumatalo Akun Tehdas ilmoittivat yhdistyvänsä ja siirtävänsä toimintonsa Tampereen Mediapolikseen.

Mediapoliksen ideana on ollut synnyttää useiden eri toimijoiden yhteinen viestintäalan keskittymä. Tähän mennessä mukana on ollut kiinteistöyhtiö Technopoliksen lisäksi lähinnä julkisen sektorin toimijoita, kuten Tampereen Yle, jonka ympärille kampus on alun perin synnytetty. Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän koulutusala on myös aloittamassa toimintansa Mediapoliksessa. Jotta alueesta tulee aidosti monipuolinen ja nykyisiä ja tulevia alan työpaikkoja turvataan Tampereella, mukaan tarvitaan myös yksityisiä toimijoita.

Aito Median ja Akun Tehtaan toimintojen keskittäminen Mediapolikseen lisää yhtälöön juuri sitä kaupallista puolta, joka tähän asti on puuttunut. Tämä parantaa Tampereen asemaa viestintäalojen osaamiskeskittymänä ja helpottaa opiskelijoiden mahdollisuuksia päästä työelämään. Eikä tuleva työpaikkapotentiaalikaan ole lainkaan hassumpi juttu. Ala on niin tiukasti kilpailtu, ettei sen säilyminen pääkaupunkiseudun ulkopuolella ole ollut itsestäänselvyys. Kaupungille viestintäalan työpaikat ja osaaminen alueella ovat tärkeitä.

Tampereen kaupunki onkin tukenut asiaa. Vastuualueellani oleva elinkeinopoliittinen Avoin Tampere -hanke on osallistunut hankkeen mahdollistamiseen rahoittamalla yhdistymistä edeltäviä selvityksiä ja kaupungin konsernijohto ja johtoryhmä ovat osallistuneet alueen tilatarpeiden ratkaisuun. On hienoa nähdä, että elinkeinopoliittiset toimet tuottavat konkreettista pöhinää alueelle. Olemme askelta lähempänä monipuolisen yritysklusterin synnyttämistä Tampereelle. Se on kaupungin etu.