Vapusta alkoi kesä. Sen todistavat paitsi punaisiksi turvonneet kaikkialle capreineen tunkeneet kesämiehet, myös ikkunani alla vaatteidensa ja laukkujensa päälle vappuaaton kunniaksi kyykkypissaamaan liidelleet ihka-aidot pissikset.

Ennen vappua Tampere sai ensimmäiset säästöpäätökset tehtyä. 30 miljoonan euron säästötavoitteita kevennettiin 2,5 miljoonaa. Lisäksi matkan varrella leikkauslistalta “pelastettiin” mm. Hallilan ja Järvensivun koulut ja Hervannan uimahalli.  Kevennyksistä ohjattiin noin miljoona vihreiden vaatimuksesta avopalveluihin. Valmistelimme paketin pääpiirteet kokoomuksen Riitta Koskisen ja kaupungin talousjohdon kanssa. Neuvottelimme myös vasemmiston kanssa, mutta useamman miljoonan euron näkemysero oli sovun esteenä. Monesta asiasta olimme onneksi samaa mieltä. Katsoimme kuitenkin XL-ryhmissä, ettei kaupungin velkaa pidä tässä vaiheessa lisätä yhtään enempää, kuin on pakko.

Esityksemme perustuu odotukseen, että mainitut kevennykset saadaan kerättyä kokoon vapaaehtoisilla henkilöstösäästöillä. Kaupungin johtoryhmä päätti jo pitää palkatonta vapaata ja valtuusto leikkasi palkkioitaan. Luovuin ylimääräisen säästökokouksen kokouspalkkiosta monen muun valtuutetun tavoin. Palkkiokeskustelun ongelmia olen puinut edellisessä blogissani.

Ensi kerralla ryhmien välisiin neuvotteluihin on varattava enemmän aikaa. Toisaalta jatkossakin on muistettava, että käyttömenojen rahoittaminen velaksi on kestämätöntä eikä yli varojen eläminen ole viisasta, vaikka vyön tiukentaminen edellyttääkin usein saavutetuista eduista luopumista. Prosessin aikana sain kuulla olevani mm. porvarien kätyri, ylimielinen eliitin edustaja ja ylipäätänsä ahne paskiainen ja oman etuni tavoittelija. Kyllä joitakin sitten ottaa aivoon, kun on eri sukupolvea ja edustaa väärää väriä.

Vapun jälkeisenä tiistaina kävin opponoimassa tutkintotyötä Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän osastolla. Henri Haimakainen oli analysoinut mielenkiintoisesti tietokonepelien kenttäsuunnitteluprosessia. Sain inspiraation tilata alesta Assassin’s Creedin.

Keskiviikon ja torstain lusin Jyväskylässä Kuntaliiton Kuntapäivillä. Varsinaiset kokousasiat oli neuvoteltu etukäteen ja osallistujien tehtäväksi jäi lähinnä kuunnella virallinen fanfaari (!?!?) ja ministerin latteahko puhe ja juoda tietenkin liiaksi kahvia. Itse kokous oli lyhyt ja ohjelma oli täytetty nokkelaksi tarkoitetulla “kaikille sopivalla” viihteellä sekä Jyväskylässä ajankohtaisella jääkiekkohehkutuksella.

En aivan ymmärrä näiden seminaaripäivien hienouksia. Väkisinverkostoituminen ei ole koskaan ollut itselleni mieluista hommaa. Siinä on jotain ihmisiä välineellistävää ja nihilististä. Tutustun ihmisiin mielelläni. Tähän riittää kuitenkin normaali arki, eikä mitään opportunistitreffejä tarvita. Hakeuduin hyvin nopeasti tuttujen Helsinkiläisten vihreiden valtuutettujen seuraan, ettei vieraantuminen olisi käynyt liian ahdistavaksi.

Maanisesta verkostoitumisesta voisi ehkä olla hyötyä, jos siis aina jaksaa ajatella hyötyä. Meriläisen Rosa totesi viisaasti, että kunnallispolitiikkaan hakeutuu liikaa ihmisiä, joilla ei ole elämää tai joilla on niin epäinhimilliset kotiolot, että juuri Kuntapäivien kaltaiset tilaisuudet ovat se kevään kohokohta. Onneksi viihdyn nykyään kotona oikeastaan paremmin kuin missään muualla, vaikka remontti ei ikinä valmistukaan.

Tilaisuuden antama kuva suomalaisesta kunnallispolitiikasta oli muutenkin masentava. Esimerkiksi ryhmäpuheenvuorot pidettiin puolueiden suuruusjärjestyksessä ja kun vihreiden vuoro tuli neljäntenä, marssi enemmistö kolmen suurimman puolueen edustajista nauraa röhötellen ja kalapuikkoviiksiään tai topattuja jakkupukujaan sukien ulos salista. Helsingissä vihreät on toiseksi suurin puolue ja mm. Tampereella selkeä kolmonen. Useissa pienemmissä kunnissa synkistellään.

Kokouksessa oli simultaanitulkkaus ruotsiksi. Sen sijaan ruotsinkielisiä puheenvuoroja ei tulkattu suomeksi. Kaikkien pitää siis osata ruotsia mutta joidenkin ei tarvitse osata suomea. En ole historian traumoissa kärvistelevä fennomaani ja kakistelin pahasti maamme-laulunkin (niin juuri, kokouksessa laulettiin) aikana, mutta kai suomikin on kotimainen kieli?

Jätin Kuntapäivien viinihuuruiset iltariennot väliin ja tein sen sijaan omenahotellihuoneessa vähän töitä ja katselin vanhoja The X-Files –jaksoja. Neljä vuotta kestänyt prosessi on edennyt seitsemännen kauden lopulle. Pian sarja loppuu. Mitä ihmettä minä sitten teen, kun joudun näihin tilaisuuksiin eikä Dana Scully enää pelasta tylsyydeltä?