Tiedote 10.9.2014
Vapaa julkaistavaksi

Tampereen sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta käsittelee vuoden 2015 talousarvioesitystä torstaina 18.9. Budjetin valmistelussa on ollut esillä erilaisia vaihtoehtoja lautakunnalle asetettujen säästövelvoitteiden toteuttamiseksi. Näihin esityksiin on sisältynyt vaihtoehto sulkea Nekalan kirjasto ensi vuodesta alkaen.

Lautakunnalle lähtevä esitys on nyt valmistumassa muokattuna siten, että Nekalan kirjaston toiminta voi jatkua. Kirjastopalveluihin kohdistuva säästövelvoite katetaan aineistohankinnoista.

Apulaispormestari Olli-Poika Parviaisen (vihr) mukaan Nekalan kirjasto puoltaa paikkaansa osana kaupungin palveluverkkoa, sillä Nekalan alueella on edelleen tarvetta kirjastopalveluille ja enenevissä määrin myös avoimelle yhteisölliselle tilalle, jota kirjasto edustaa. Lisäksi lukuharrastuksen edistäminen on kaupungille tärkeää.

Kirjastoverkkoa täytyy edelleen kehittää ja tulevina vuosina muutokset ja haasteet ovat Parviaisen mukaan todennäköisiä. Myös esimerkiksi itsepalvelua lisättäneen lähivuosina. Muutoksissa tulee kuitenkin vaikeassa taloustilanteessakin pyrkiä siihen, että riittävä palvelutaso alueilla säilyy. Nekalan kirjaston sulkeminen tässä kohtaa olisi ollut alueelle selvä palveluheikennys jolla olisi ollut perinteistä kirjastotoimintaa laajempia sivuvaikutuksia.

Nekalan kirjaston puolesta on käynnistetty addressin kerääminen ja asia on herättänyt vilkasta keskustelua. Kaupunki on saanut asiasta runsaasti palautetta. Apulaispormestari Olli-Poika Parviainen kiittää aktiivisia asukkaita yhteydenotoista ja esittää, että lähikirjastoja lähdettäisiin kehittämään edelleen asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä. Parviainen tulee lähitulevaisuudessa kutsumaan alueiden asukkaita ja toimijoita keskustelemaan lähikirjastojen kehittämisestä kirjastoittain.

Lisätietoja
Olli-Poika Parviainen
040 806 2576