Aamulehden Toimittaja Juha Lehtinen kirjoitti tänään mielestäni tarkoitushakuisesti ja vähän harhaanjohtavasti Tampereen kaupunginvaltuuston kokouspalkkioista ja omasta roolistani henkilöstöjaoston puheenjohtajana. Hän ihmetteli etten ole halukas luopumaan kuukauden kaikista kokouspalkkioistani, koska olen ”kevään aikana toistuvasti paheksunut kaupungin henkilöstöä moraalisesti siitä, että he eivät suostu vapaaehtoisesti säästämään palkoissaan.”
Lehtinen yrittää tehdä minusta pahista aika ohuilla eväillä. Olemme jo vähentäneet valtuuston palkkioita. Tämä unohtui uutisesta kokonaan. Palkkioihin hyväksyttiin viime keskiviikkona tiukat muutokset: pitkät kokoukset eivät enää kasvata palkkioita entiseen malliin. Lisäksi palkkioihin jätettiin normaalit indeksikorotukset tekemättä, kun niistä viimeksi päätettiin. Myös valtuuston matkat on peruttu.
Idea Aamulehden uutiseen lienee tullut Vantaan valtuuston tempauksesta, jossa ollaan luopumassa kuukauden palkkioista. Helsingissä ja Espoossa valtuutettujen palkkiot ovat 295€ ja 245€, Vantaalla summaa nostettiin vähän aikaa sitten luokkaan 200€. Turussa 150€. Tampereella siis 132 €.
Olen kritisoinut henkilöstöjärjestöjä joustamattomuudesta lomarahojen vaihdossa vapaaksi ja tulevien palkankorotusten lykkäämisessä. Henkilöstöä en ole missään vaiheessa moralisoinut. En myöskään ole esittänyt, että henkilöstön palkkaa tulisi vähentää tai heidän tulisi työskennellä palkatta. Sen sijaan olen kyseenalaistanut, edustaako järjestöjen ehdoton asenne oikeasti koko henkilöstön asennetta.
Jutussa ei huomioitu lainkaan eri asemassa olevien valtuutettujen vaihtelevaa työmäärää. On eri asia käydä kerran kuussa valtuustossa ja pitää yksi tiukka puheenvuoro, kuin esimerkiksi toimia kaupunginhallituksessa ja sen jaostoissa, jotka kokoustavat jatkuvasti ja joihin ei yksinkertaisesti voi osallistua ilman perinpohjaista valmistautumista ja laajojen asiakokonaisuuksien sekä parhaimmillaan satojen sivujen esityslistojen omaksumista. Puhumattakaan kaikista ylimääräisistä tapaamisista ja tilaisuuksista, joissa saa ravata.
Erillinen kiva on vielä suurehkon valtuustoryhmän johtamisessa. Työmäärä löi ainakin meikäläisen ällikällä. Kuvaavaa on, että kokoomuksen ryhmyri Riitta Koskinen on osa-aikaeläkkeellä ja demarien Pekka Salmi on töissä heidän omassa yhdistyksessään. Ehkä tämä selittää, miksi koen ettei minulla ole nykyään enää juurikaan omaa elämää. Tästä en silti kehtaa valittaa: nautin työstäni tai siis luottamustoimistani, koska koen niissä voivani olla hyödyksi.
Esimerkiksi kuluneella viikolla neuvottelimme esityksen kahden ja puolen miljoonan euron vähennyksistä kaupungin 30 miljoonan euron säästötavoitteisiin. Neuvottelutulos perustui laatimaani esitykseen. Tämä olisi hyväksytty viime keskiviikon valtuustossa, ellei vasemmisto olisi halunnut mielestäni kiusallaan jättää säästölistaa kuukaudeksi pöydälle. Vihreiden Niina Rissasen esityksestä ensi viikolla pidetään ylimääräinen kokous, jonka palkkioista luovutaan. Uskon, että kokouspalkkiot maksavat siis itsensä takaisin mahdollisuuksina oikeasti perehtyä asioihin ja vaikuttaa.
Luottamustoimi ei ole työtä sanan perinteisessä merkityksessä. Ero on lähinnä käsitteissä. Mielestäni on reilua, että vastuullisten tehtävien hoitamisesta maksetaan jokin kohtuullinen palkkio. Valtuustolta voi olla viisasta osallistua lamatalkoisiin esimerkiksi lahjoittamalla ensi viikon ylimääräisen valtuuston kokouspalkkiot pois tai vaikka antamalla vuoden viimeisen valtuuston palkkiot hyväntekeväisyyteen, mutta ainakin omalla kohdalla kaikista kokouspalkkioista luopuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että joutuisin jättämään kokouksia ja erityisesti vihreiden tavoitteiden edistämiseen tähtääviä neuvotteluita väliin tehdäkseni keikkahommia. Vaikuttavuutta kun ei anneta lahjaksi vaan se pitää neuvotella ja saavuttaa. Tuuraajiakaan ei niin vain löydy. Saan tällä hetkellä palkkaa Olen pienituloinen. Se on minun ja verottajan välinen asia.
Jotkut ovat esittäneet, ettei valtuustotyöstä saisi maksaa lainkaan. Kaunis ajatus, mutta käytännössä tämä tarkoittaisi, että asioistamme päättäisivät vain vauraat tai taloudellisista velvoitteista vapaat. Edellisessä valtuuston kokouksessa palkkioista luopumisesta mesosivat kansanedustajan muhkeilla kuukausituloilla elävä vasemmistoliiton Minna Sirnö ja professorina lähes yhtä hyvin tienaava, minun silmissäni ylempää keskiluokkaa edustava kommunistien Jari Heinonen.
Nyt jos koskaan asioihin pitää perehtyä huolella, jotta syntyvät päätökset pitävät kaupunkia pystyssä lama-aikana eikä viime laman virheitä toisteta. Se, millaisia symbolisia promillemuutoksia säästöihin tehdään, ei vielä pelasta ketään tai mitään. Kyse on isommista asioista.