Tampereen valtuustoryhmien enemmistö hyväksyi hiljattain pitkään valmistellun sopimuksen vuoden 2012 kunnallisvaalien jälkeisestä luottamustehtävien jaosta ja poliittisesta yhteistyöstä.
Sopimusta on tulkittu eri tavoin. Jotkut sanovat sen pohjustavan neljän suurimman puolueen junttapolitiikkaa tai kokoomuksen ja demarien aseveliakselin paluuta. Toiset puhuvat vaalituloksen kunnioittamisesta ja reilummasta politiikasta. Kolmansien mielestä sopimus vain vahvistaa poliittisten ryhmien kähmintää. Epäilemättä löytyy myös niitä, joiden mielestä sopimus on tyhjänpäiväinen.
Mikä se sitten on? Ainakin koko asia on melko tekninen. Tarkoitukseni on nyt avata sopimus selkokielellä.
Menettelytapasopimus on työkalu, jolla Tampereen valtuustoryhmät sopivat miten ne toimivat kunnallisvaalien jälkeen. Lisäksi ryhmät sopivat, että pormestari valitaan ohjelmallisin perustein neuvotellen. Mallia on haettu eduskuntavaalien jälkeisistä hallitusneuvotteluista. Pormestariehdokas on eräänlainen hallitustunnustelija, joka yrittää koota riittävää enemmistöä taakseen. Enemmistön yhteensovitetuista tavoitteista muodostuu pormestariohjelma eli Tampereen pormestariryhmien ”hallitusohjelma”. Suurin puolue saa yrittää johtaa neuvotteluja ensin. Mikäli ryhmä ei saa enemmistöä puolelleen, siirtyy pallo jollekulle muulle, hallitusneuvottelutyyliin.
Sopimus ei siis ota mitään kantaa siihen, millainen enemmistö Tamperetta johtaa. Suurin puolue saa tosin etulyöntiaseman pormestaripaikan tavoitteluun.
Sopimuksessa linjataan myös, että apulaispormestarit valitaan nykymallin mukaisesti pormestaria tukevista ryhmistä. Mahdollisuus valtuuston puheenjohtajan paikkaan puolestaan on suurimmalla ryhmällä mikäli ko. ryhmä ei saa pormestarin paikkaa. Muussa tapauksessa toiseksi suurin ryhmä saa valita valtuuston puheenjohtajuuden halutessaan.
Apulaispormestarit valitaan pormestaria tukevista ryhmistä, koska he ovat myös varapormestareita ja joutuvat toteuttamaan pormestariohjelman linjauksia. Viime valtuustokaudella kolme neljästä apulaispormestarista tuli pormestariryhmittymän ulkopuolelta ja tämä aiheutti molemminpuolisia ongelmia.
Sopimuksen keskeinen ajatus on vaalijärjestelmämme mukainen suhteellisuus paikkajaossa. Suomessahan on käytössä D’Hondtin vaalimenetelmä, jota perustuu vertailulukuihin.
Kunnallisvaaleissa vertailuluvut ovat ehdokaslistojen äänimääriä ja niiden avulla määritellään montako valtuutettua kukin ryhmä saa. Kunnallisia luottamuspaikkoja jaettaessa ensimmäisenä vertailulukuna käytetään kunkin ryhmän valtuutettujen määrää. Toisen luvun saamiseksi määrä jaetaan kahdella, sitten kolmella jne. Paikat jaetaan suurimman luvun mukaan niin kauan, kuin niitä riittää.
Näin sovelletussa D’Hondtin järjestelmässä esimerkiksi 10-jäsenisessä Tampereen kaupunginhallituksessa (pormestari on yhdestoista jäsen mutta hänen roolinsa määrätään erikseen) Tampereen nykyisillä puoluekannatuksilla 18 valtuutetun kokoomus saisi 3 paikkaa (kannatusprosentti vaaleissa 27, vertailuluvut 18, 9 ja 6), 16 valtuutetun SDP 3 paikkaa (kannatusprosentti 21.2, vertailuluvut 16, 8 ja 5,33), 11 valtuutetun Vihreät 2 paikkaa (kannatusprosentti 15.7, vertailuluvut 11 ja 5,5), 8 valtuutetun vasemmistoliitto yhden paikan (kannatusprosentti 12.5, vertailuluku 8.) ja neljän valtuutetun perussuomalaiset yhden paikan (kannatusprosentti 6.9, vertailuku 4).
Tällä hetkellä kaupunginhallituksessa ei kuitenkaan istu perussuomalaista vaan kristillisdemokraatti, joka johtuu teknisestä vaaliliitosta. Kolme pienryhmää ovat muodostaneet yhteensä 9 hengen ”ryhmän”, joka pääsee suuremmalla koollaan jakamaan keskenään yhden kaupunginhallituspaikan (ja varapaikan sekä kaupunginhallituksen edustajuuksia muissa toimielimissä).
Tampereella on käytössä muitakin teknisiä vaaliliittoja. Kokoomus, vihreät ja mainitut pienryhmät muodostavat XL-ryhmän joka on 38 valtuutetun tekninen vaaliliitto. Lisäksi vihreät ja pienryhmät muodostavat teknisen vaaliliiton, josta on käytetty nimeä ”ryhmä 20”. Ja sitten oli tuo ryhmä 9. Salin toisella puolella taas SDP, vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja SKP muodostavat teknisen vaaliliiton ”ryhmä 28”.
Ennen nykyistä pormestarimallia valtuustoa hallitsi kymmeniä vuosia enimmäkseen kokoomuksen ja demarien aseveliakseli, joka oli myös tekninen vaaliliitto. Viimeisinä vuosinaan 2004-2006 aseveliakselin apupuoleena oli vasemmistoliitto.
Muut ryhmät pois päätöksenteosta sulkenut aseveliakseli käytti teknisiä vaaliliittoja omiakseen käytännössä kaikki merkittävät luottamuspaikat ja erityisesti toimielinten puheenjohtajuudet itselleen. Akselin kaaduttua kokoomuksen ja demarien erimielisyyteen pormestarin paikasta (vihreät ja pienryhmät olivat vaa-ankieliasemassa omalla teknisellä vaaliliitollaan) syntyi silloin 40 valtuutetun ryhmä XL. Vuoden 2008 jälkeen vasemmistoliittokin ehti allekirjoittaa XL-ryhmään liittymisen, mutta muutti myöhemmin mielensä. Asetelma on ollut nykyisen kaltainen siitä asti. XL-ryhmän aikana keskustelevuus ryhmien välillä on lisääntynyt (valtuustosopimus ja menettelytapasopimuskin todistavat tästä) ja vaikka esimerkiksi puheenjohtajatason luottamuspaikkoja on aiemmasta poiketen annettu myös ”oppositiolle”, järjestelmässä on edelleen epäsuhtaa.
Menettelytapasopimuksen valmistelu kesti pitkään juuri teknisten vaaliliittojen takia. Niihin on liittynyt paljon toiveita ja pelkoja. Tampereella teknisiä vaaliliittoja onkin käytetty suurten enemmistöjen muodostamiseen, mutta myös pienten ryhmien aseman turvaamiseen. Teknisten vaaliliittojen tarkoituksena on ollut optimoida paikkajako mahdollisimman edulliseksi vaaliliiton kannalta. Se on vaikeatajuinen järjestelmä, joka on Tampereella aiheuttanut vuosikymmenten aikana päänvaivaa lähes kaikille valtuustoryhmille. Vain kokoomus on ollut sotien jälkeen säännönmukaisesti enemmistössä.
Tekniset vaaliliitot ovat tiettyyn pisteeseen turvanneet myös pienten ryhmien tai esimerkiksi ”oppositiossa” olevien ryhmien asemaa, mutta lähinnä olosuhteiden pakosta tilanteessa, jossa kaikkien on käytettävä teknisiä vaaliliittoja koska ”muutkin käyttävät”.
Järjestelmästä luopumisen toivotaan selkeyttävän päätöksentekoa. D’Hondtin vaalijärjestelmä kuitenkin suosii hieman suuria ryhmiä. Lisäksi kunnallispolitiikan luonteeseen kuuluu mahdollisimman laaja suhteellisuus. Tämän vuoksi olemme päätyneet kompromissiin, jossa tekniset vaaliliitot sallitaan siten, että pienimmät ryhmät voivat liittoutua muodostaakseen seitsemän hengen teknisen vaaliliiton. Seitsemän on luku, jolla saa paikan esimerkiksi kaupunginhallitukseen. Näin pienet eivät jää jalkoihin.
Alkuperäisessä sopimusluonnoksessa (jota olin itsekin laatimassa) teknisiä vaaliliittoja ei sallittu lainkaan. Tämä olisi kuitenkin ollut pienille ryhmille kohtuutonta ja neuvottelut lukkiutuivat. Vihreä ryhmä kannatti jonkinlaista pienten ryhmien subventointia: muistimmehan vielä varsin hyvin millaista oli olla pieni ryhmä. Myös luottamuksen rakentaminen vaati aikaa: vuosikymmenten syrjintä ei unohdu. Toisaalta ajat muuttuvat ja ihmiset vaihtuvat.
Neuvottelujen jälleen jatkuessa päätimme tehdä tekniset vaaliliitot kertakaikkisen tarpeettomiksi laatimalla D’Hondtia mukailevan pisteytysjärjestelmän paikkajaon apuvälineeksi. Järjestelmä jäi kuitenkin kesken tässä vaiheessa ja tekniset vaaliliitot todettiin pienten ryhmien osalta tarpeellisiksi. Toivon, että nyt sopimuksen ulkopuolelle jääneet ryhmät vakuuttuvat sopimuksen vilpittömyydestä, kunhan pisteytysjärjestelmä varmistuu. Itse olisin voinut hyväksyä sopimuksen ilman mitään mainintaa teknisistä vaaliliitoista, koska luotin ja luotan pisteytysjärjestelmän tekevän vaaliliitot käytännössä tarpeettomiksi. Nyt hyväksytty sopimus onkin näiltä osin kompromissi.
Pienemmät ryhmät eivät allekirjoittaneet sopimusta tässä vaiheessa. Sopimus koetaan keskeneräiseksi mitä se osittain onkin ja todennäköisesti jotkut kokevat sen uhkana. Sopimus allekirjoitettiin kuitenkin neljän suurimman ryhmän toimesta, eikä vähiten siksi, että nyt voimme siirtyä kehittämään pisteytysjärjestelmää.
Valtapolitiikkaan sopimuksella on melko neutraali vaikutus. Suurimman ryhmän paikasta kilpaileville sopimus on tärkeä, koska se lisää ainakin teoriassa suurimman ryhmän pormestariehdokkaan mahdollisuuksia tulla valituksi. Toiseksi suurimman ryhmän asemaa sopimus vahvistaa erityisesti silloin, jos ryhmä on tilanteessa jossa yhteistyötä suurimman ryhmän kanssa ei synny ja pormestarin paikka on suurimmalla ryhmällä. Keskikokoisille ryhmille sopimus on melko neutraali: se turvaa kohtuullisen aseman kaikissa tilanteissa, mutta ei mahdollista ryhmän kannalta edullisen teknisen vaaliliiton tuomaa mahdollista lisähyötyä. Esimerkiksi tällä valtuustokaudella keskikokoinen vihreä valtuustoryhmä on saanut teknisen vaaliliiton ansiosta valtuuston puheenjohtajan paikan, joka menisi sopimuksen mukaan nyt ”oppositiossa” olevalle demariryhmälle.
Pienille ryhmille sopimus turvaa mahdollisuus päästä toimielimiin myös teknisen vaaliliiton kautta. Olemme myös suullisesti sitoutuneet siihen, ettei esimerkiksi kahta neljän hengen ryhmää estetä liittoutumasta kahdeksan hengen tekniseksi vaaliliitoksi jos tilanne niin vaatii. Tässä olennainen luku on 11. Sen jälkeen subventointi kääntyisi suosimiseksi, koska 11 jäsentä avaa ryhmälle kaksi paikkaa kaupungin keskeisissä toimielimissä.
Sopimuksessa on myös maininta koreista, joiden mukaan paikat jaetaan. Koriajattelu perustuu siihen, että pisteytysjärjestelmässä kukin ryhmä joutuu sijoittamaan pisteensä kori kerrallaan. Tämä estää esimerkiksi sen, että tietty ryhmä voisi ”vallata” tietyn toimielimen liialla pisteiden keskittämisellä. Koriajattelua on kuitenkin vielä kehitettävä ja asiassa on oltava tarkkana, sillä kuntalaki asettaa omat rajoitteensa.
Esimerkiksi kaupunginhallituksen jaostot ja muutamat muut toimielimet ovat nyt korien näkökulmasta harmaalla alueella. Siksi kaikki sopimuksen allekirjoittaneet ryhmät ovat sitoutuneet paitsi kehittämään pisteytysjärjestelmää, myös kehittämään itse sopimusta tarvittaessa.
Jos jaksoit lukea tänne asti ihmettelet varmaan mitä tästä kaikesta jää käteen?
Ensinnäkin vaalienjälkeinen menettelytapa selkeyttää asioita ja vähentää erilaisia ryhmien välisiä yöjuoksuja, joissa nopeat syövät hitaat.
Toiseksi sopimus tekee luottamuspaikkojen jaosta läpinäkyvämpää ja ennalta sovittua, mikä todennäköisesti vähentää kitkaa ryhmien välillä vaalien jälkeen.
Kolmanneksi sopimus antaa kaikille ryhmille paikkajaon näkökulmasta aiempaa kohtuullisemmat toimintaedellytykset tilanteessa, jossa ryhmät eivät ole mukana pormestariryhmittymässä.
Pormestarin valinta ohjelmallisten sisältöjen perusteella taas tekee politiikasta toivottavasti uskottavampaa äänestäjien silmissä. Nyt siis tavallaan sementoidaan tällä kaudella käyttöön otettu tapa pormestariohjelman pohjalta rakennettavasta yhteistyöstä.
Lisäksi sopimus on osoitus siitä, että Tampereen kaupungin valtuustoryhmien merkittävä enemmistö on valmis jättämään menneet kaunat taakseen ja luottamaan toisiinsa. Tämä on avoimen neuvottelukulttuurin tulos eikä vastaavaa ole nähty Tampereella ymmärtääkseni koskaan.
Itse sopimuksen voi lukea täältä ja tiedote julkaisusta löytyy täältä