Valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus nytkähti eteenpäin. Alla henkilökohtaisia pohdintojani asiasta Tampereen näkökulmasta.
Uudistus johtaa vääjäämättä suuriin muutoksiin hallinto- ja toimintamallissamme. Ikäihmisten palvelut, terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävät palvelut ja jossain määrin myös lasten ja nuorten palvelut tai ainakin näiden palvelujen järjestämisvastuut menevät näillä näkymin käytännössä uuteen kotiin kunnan jäädessä palveluntuottajaksi sosiaali- ja terveysalueelle. Nykyisen kaltaisen pormestarimallin ja tilaaja-tuottaja-mallin jatko täysin samassa muodossa tuskin on mahdollista vaikka uudistus ei niihin suoraan otakaan kantaa.
Tampere on joka tapauksessa arvioimassa ja uudistamassa toimintamalliaan mutta uudistustyöhön tulee nyt varmaankin aikalisä. Voimme arvioida mennyttä mutta tulevaisuuden suunnitelmat joutuvat odottamaan soteasian tarkentumista. Turhaa uudistustyötä ei kannata tehdä, jos kaikki menee parin vuoden päästä kuitenkin uusiksi.
Esimerkiksi hyvinvointipalvelujen palveluverkon kehittäminen on nyt hankalaa, kun emme tiedä kuka tai mikä sen osista lähitulevaisuudessa päättää. Erikseen on mietittävä myös miten esimerkiksi palvelujen elämänkaarimalli varmistetaan jatkossa, kun kunnan toimivallasta suuri osa siirtyy muualle.
Soteuudistus ei ole irrallinen kuntauudistuksesta vaikka sitä nyt erilliskysymyksenä viedäänkin eteenpäin. Olemme selvittäneet Tampereen seudun kuntarakennetta yhdessä seudun kuntien kanssa ja yhtenä keskeisenä vaihtoehtona esiin noussut seutukaupunkimalli menee varmaan soteuudistuksen myötä niin ikään uusiksi tai ainakin jäähylle odottamaan lisätietoa.
Seutukaupungin ideana oli siirtää lähipalvelut alueellisiin palvelukuntiin ja suuremmat kokonaisuudet seutukaupungin tasolle. Jos ja kun suuri osa kuntien velvoitteista ja rahoista siirtyy sotealueille, ei lähitasolle jää välttämättä paljoakaan päätettävää. Seututaso ilman lähitasoa taas etäännyttää hallintoa ja päätöksentekoa asukkaista. Kun sotealue muodostaa joka tapauksessa oman tasonsa, ei kahden muun tason luominen nykyisen kuntarakenteen tilalle kuulosta enää kovinkaan tehokkaalta. Toisen asteen koulutuksen ja elinkeinopolitiikan kaltaisia asioita voidaan toteuttaa seudullisella yhteistyöllä eri tavoin joka tapauksessa. Huonoimmassa skenaariossa meillä olisi lähitaso, aluetaso, maakuntataso ja sotealue sekä lisäksi muita hallintorakennelmia. Sitä tuskin valtiokaan haluaa.
Sotealueen ja -järjestelmän demokraattiseen ohjaamiseen liittyvät kysymykset jäivät vielä tässä vaiheessa auki. Riskinä on parlamentaarisen ohjausvallan ja kunnallisen itsehallinnon kaventuminen ja byrokratian lisääntyminen. Asiaan pitäisi kiinnittää huomiota nyt kun mallia luodaan.
Avoin kysymys on kuka uudessa sotealueen kuntayhtymässä päättää mistäkin. Valtion ohjausvalta mainittiin, mutta nyt olisi kriittisen tärkeää huolehtia siitä, ettei päätöksenteko kuntayhtymässä karkaa etäälle liian monien ovien taakse. Tuleeko kuntayhtymiin jokin välillinen menettely vai valitaanko sinne parlamentaarinen edustus suorilla vaaleilla vai jotakin muuta? Mahdollisuuksia onneksi on.
Oli käytännön keino mikä hyvänsä, uudet alueet on saatettava läpinäkyvän parlamentaarisen ohjauksen piiriin. Esimerkiksi Tampereella omista terveyspalveluista on vastannut valtuuston ohjauksessa lautakunta ja apulaispormestari. Uudessa mallissa on saavutettava siirtyvien palvelujen osalta vähintään vastaava ohjauksen taso. Uudistuksenhan tulisi tietenkin johtaa nykyistä parempaan tilanteeseen.
Myös rahan mahdollinen kierrättäminen kunnilta sotealueelle ja sitten takaisin tuottajakunnille arveluttaa. Kunta siis maksaa painotetun kapitaatioperiaatteen mukaisesti sotealueelle, joka tilaa joitain palveluita sitten kunnalta samalla rahalla uudelleen. Onkohan näin? Äkkiseltään tuntuisi perustellulta siirtää sitten sotealueelle mieluummin jonkinlainen verotusoikeuskin, jotta tarpeeton byrokratia vähenisi. Tämä edellyttäisi kuitenkin edeltä mainittua demokratian turvaamista sotealueen toiminnan sisällä. Pelkällä neuvottelu-, tai palvelusopimusmenettelyllä asia tuskin järjestyy kun ei ole oikein tähän astikaan järjestynyt.
Kunnat ovat joutuneet viime vuosina suurten tehostamistoimenpiteiden eteen talouden jatkuvasti heikentyessä. Tampere on ollut yhtä säästötalkoota jo viiden vuoden ajan ja jälleen sotepalvelujen ylitysuhat uhkaavat budjettiamme miljoonilla. Törmään työssäni jatkuvasti ongelmaan jossa kunta joutuu heikentämään milloin mitäkin peruspalveluaan vastatakseen sairaanhoitopiirin ja sotepalvelujen kohonneisiin kustannuksiin. Todennäköisesti resursseja ei koskaan olisi tarpeeksi vaikka lakkauttaisimme esimerkiksi kaikki liikuntapalvelut ja muut tärkeät mutta ei-lakisääteiset palvelut eikä näin tietenkään voida tehdä. Verojakaan ei kannata korottaa loputtomasti. Eli jotta ongelma ei toistuisi uudella sotealueella, on siellä satsattava erityisesti taloudellisuuteen. Tämä taas edellyttää suurta läpinäkyvyyttä toiminnassa jotta kuntayhtymä ei ala elämään aivan omassa maailmassaan.
Toivottavasti uudistus mahdollistaa riittävät ja demokraattisesti ohjatut palvelut taloudellisesti. Niin paljon on vielä auki että voi vain hurskaasti toivoa laajan konsensuksen asiassa olevan lopulta hyvä asia ja johtavan reiluun lopputulokseen. Kunnille asia näyttäytyy varmaan eri tavoin. Suurilla kaupungeilla ainakin riittää pähkäiltävää.
Niin ja ennen kaikkea muuta, ihmisten elämän ja sen edellytysten pitäisi helpottua. Eipä siinä muuta.