Aamulehti: yksityisautolle vaihtoehto kaikkialla Suomessa

On suomalaisten yhteinen etu, että nekin, joilla ei ole varaa tai muutoin mahdollisuutta omaan autoon, pääsevät käymään esimerkiksi töissä, työhaastatteluissa tai opiskelemassa. Järkevää olisikin, että koko yhteiskunta yhdessä tukee joukkoliikennettä verovaroin. Käytännössä tämä tarkoittaisi nyt ostoliikenteen kasvattamista, ei supistamista.

Hallittu kilpailu junaliikenteessä taas paljastaisi, saisiko jokin muu yhtiö kuin VR lisää liikennevälejä kannattaviksi tai liikennöityä enemmän ostoliikennettä nykyisellä rahalla.

Read more
Kirjallinen kysymys henkilöjunaliikenteen palvelutason turvaamisesta

Eduskunnan puhemiehelle VR Group ilmoitti 28.8.2015 aloittavansa säästöohjelman ja konsernin historian suurimmat yt-neuvottelut. Henkilöstön arvioitu vähennystarve on enimmillään 570 työntekijää. Säästöohjelmassa esitetään merkittäviä vähennyksiä junavuorojen tarjontaan. Leikkaukset heikentäisivät monien talousongelmista kärsivien alueiden saavutettavuutta ja elinvoimaa. Esimerkiksi väleillä Tampere–Turku ja Tampere–Jyväskylä lopetettaisiin 12 junavuoroa. Turun ja Helsingin välillä junavuorot vähenisivät neljänneksellä. Erityisen hankalia leikkaukset ovat siksi, […]

Read more
Olisiko aika neuvotella VR:n sopimus uusiksi?

VR toteuttaa historiansa suurimmat yt-neuvottelut. Säästöohjelma uhkaa satojen työpaikkojen lisäksi hankaloittaa suomalaisten liikkumista merkittävästi. Leikkaukset uhkaavat myös monien alueiden elinvoimaa. Rajut vähennykset ovat kyseenalaisia myös VR:n ja valtion yksinoikeussopimusten tavoitteiden kannalta.

Read more