Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuisesti painava ihmisoikeuskysymys. Se on myös suomalaisen yhteiskunnan häpeätahra.
Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuisesti painava ihmisoikeuskysymys. Se on myös suomalaisen yhteiskunnan häpeätahra.
Eduskunnan puhemiehelle Turvapaikkahakemusten määrän moninkertaistuttua vuosina 2015-2016 turvapaikkamenettelyn laatu heikkeni ja hakijoiden oikeusturva vaarantui. Lain edellyttämä asianmukaisen käsittelyn vaatimus ja oikeus perusteltuun päätökseen ei ole toteutunut turvapaikkamenettelyssä. Turvapaikkamenettelymme läpi on mennyt lukuisia henkilöitä, joiden turvapaikkaperusteita ei ole tutkittu lain edellyttämällä tavalla ja joiden asioissa viranomaisen lakisääteinen selvittämisvelvollisuus ei ole toteutunut. Turvapaikkamenettelyn ongelmien vuoksi on todennäköistä, […]
Ympärivuorokautisessa hoivassa eli laitoshoidossa ei ole juurikaan tapahtunut positiivista kehitystä ja kotihoidon työolosuhteet ovat heikentyneet aiemmasta. Suomalaisessa laitoshoidossa on selvästi pohjoismaiden matalin henkilöstömitoitus, Suomen kotihoidon olosuhteet ovat kymmenessä vuodessa heikentyneet huomattavasti ja henkilöstön raportoimat laatuongelmat ovat lisääntyneet selvästi.
Tiedote 20.4.2018 Vihreiden kansanedustaja, eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen on huolissaan suomalaisen vanhusten hoivan kehityksestä. – Yleiskuva suomalaisen vanhustyön tilasta ja kehityksestä on tutkitusti negatiivinen. Kyse on paitsi palvelujen laadusta, myös suoraan ikäihmisten ihmisoikeuksista. Tuleva sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus luo lisäksi merkittäviä uhkia ja epävarmuuksia, Parviainen sanoo. Jyväskylän yliopiston ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen yksikkö (CoE […]
Mielipidekirjoitus Aamulehdessä 30.3.2018 Turvapaikanhakijoiden oikeusturvan murenemisesta on esitetty useita huolia niin järjestöjen, asiantuntijoiden kuin kansalaistenkin keskuudesta. Myös yksittäisten ihmisten surullisista kohtaloista ja heikoin perustein tehdyistä päätöksistä on uutisoitu säännöllisesti. Nyt näyttää siltä, että huoli on ollut perusteltua: Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuore tutkimus osoittaa Maahanmuuttoviraston ratkaisukäytännöissä ja tulkinnoissa tapahtuneen merkittävää […]
Eduskunnan puhemiehelle YK:n lastenjärjestön UNICEFin Protected on paper? -raportin (19.3.2018) mukaan Suomessa on vakavia puutteita turvapaikanhakijalasten oikeuksien toteutumisessa. Järjestö kritisoi suorasanaisesti, että lapsen etua ei harkita tai se otetaan puutteellisesti huomioon. Lapsen etu on arvioitava yksilöllisesti aina, kun päätös koskee lasta. UNICEF huomauttaa, että lasten saama oikeusapu on puutteellista. Oikeusavun saantia on tällä hallituskaudella heikennetty. […]
Kansanedustaja Olli-Poika Parviainen vaatii toimia pakkoavioliittojen kriminalisoimiseksi. Parviainen jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen naistenpäivänä 8.3. oikeusministerin vastattavaksi. – Suomen rikoslainsäädäntö ei tunne pakkoavioliittoa tai avioliittoon pakottamista erillisenä rikosnimikkeenä. Tiedossa on, että pakkoavioliittoja on Suomessakin, mutta niiden tunnistaminen on heikkoa. Monia tapauksia ei raportoida ollenkaan ja rikosprosessiin tapauksia ei juuri päädy, Parviainen sanoo. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin […]
Eduskunnan puhemiehelle Avioliittoon pakottaminen on maailmanlaajuinen ongelma, joka koskettaa myös joitakin Suomessa asuvia ihmisiä. Aihe on ollut viime aikoina esillä Ihmisoikeusliiton kampanjoinnin johdosta. Ihmisoikeusliiton kunniaan liittyvän väkivallan selvityksessä (2016) käsitellään pakkoavioliittoja. Myös oikeusministeriössä on julkaistu aiheesta selvitys syksyllä 2017. Pakkoavioliitto määritellään usein avioliitoksi, joka on solmittu ilman toisen tai molempien aviopuolisojen täyttä suostumusta tai johon […]
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous hyväksyi torstaina 12.10. päätöslauselman, joka edistää merkittävästi intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia Euroopan neuvoston 47 jäsenmaassa. Puheenvuoro päätöslauselman puolesta: Madame president This report has been throughly processed in the committee of equality and non-discrimination. I would like to thank Mr De Bruyn and the committee for their work in this important issue. If adopted, […]
Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous hyväksyi torstaina päätöslauselman, joka edistää merkittävästi intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia Euroopan neuvoston 47 jäsenmaassa. ”Päätöslauselma ottaa kantaa erittäin rajuihin ihmisoikeusloukkauksiin. Lapsella on syntyessään oikeus olla joutumatta lääketieteellisesti turhiin leikkauksiin. Kyse on lapsen oikeuksien toteutumisesta”, sanoo Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Olli-Poika Parviainen (vihr.). Päätöslauselma kannustaa jäsenvaltioita kieltämään intersukupuolisten vauvojen lääketieteellisesti ei-välttämättömän […]
Suomen mielestä Afganistan, Irak ja Somalia ovat nyt turvallisia maita.
Vaan kun eivät ole. Tämä selviää paitsi silmät avaamalla, myös esimerkiksi Ulkoministeriömme matkustustiedotteista.
As long as war and terror continues, we need to acknowledge that a vast number of people need shelter from violence. Their human rights must be looked after, whatever deals we strike in our summits. Walls around our countries will not break the business of smuggling and stop desperate people from trying to enter Europe by any means necessary. The only effective way to deal with the root issue is to offer refugees a reasonable, safe and legal possibility to seek asylum in Europe.
Olimme valmistelleet yhdessä Turun Vihreän valtuustoryhmän PJ Niina Ratilaisen kanssa lehtiin mielipidekirjoituksen paperittomien terveydenhuollon tarpeellisuudesta mm. Turussa ja Tampereella. Päivän uutiset kuitenkin muuttivat tilannetta niin paljon että päätimme julkaista kirjoituksen nyt. Hallituksen lakiesitys välttämättömien terveyspalvelujen turvaamisesta paperittomille Suomessa oleville on odotettu muutos, jota on valmisteltu pitkään. Sosiaali- ja terveysvaliokunta antoi viimeisessä kokouksessaan 6.3. eduskunnalle esityksen […]
Tampere testi homofobisen ja totalitarismilla flirttailevan tapahtuman tiloissaan