Näkökulmakirjoitus Aamulehdessä 7.10.2018
Lyöminen, potkiminen, uhkailu, seksuaalinen väkivalta, vainoaminen, taloudellinen vallankäyttö, pelottelu. Lähisuhdeväkivallalla on monia muotoja. Jokainen niistä jättää uhriin syvät jäljet.
Naisiin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuisesti painava ihmisoikeuskysymys. Se on myös suomalaisen yhteiskunnan häpeätahra.
Euroopan Unionin perusoikeusviraston vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan 30 prosenttia 18-74-vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi.
Myös miehet kokevat parisuhdeväkivaltaa, mutta vakava väkivalta kohdistuu useammin naisiin ja naiset saavat väkivallasta miehiä enemmän ja vakavampia vammoja. Parisuhdeväkivaltaan kuolleista suurin osa on naisia.
Väkivalta ilmenee ihmissuhteissa eri tavoin riippuen osallisten elämäntilanteesta, iästä ja ajattelutavoista. Joskus väkivalta alkaa niin hienovaraisena, että sitä on vaikea tunnistaa väkivallaksi. Väkivalta voi alkaa esimerkiksi nimittelynä, taloudellisena rajoittamisena tai ihmissuhteista eristämisenä.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa tapahtuu kaikissa kulttuureissa, yhteiskuntaluokissa ja ikäluokissa. On ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi jokaisella maahanmuuttajalla ja erityisesti naisilla on mahdollisuus tavata viranomaisia yksin, ilman puolison läsnäoloa ja naispuolisen tulkin läsnä ollessa. Tämä mahdollistaa väkivaltaa kokevien naisten pääsemisen avun piiriin.
Tyypillisen väkivallan lisäksi oma lukunsa ovat vielä esimerkiksi ihmiskauppa tai pakkoavioliitot. Uhrit ovat usein erittäin haavoittuvassa asemassa ja heitä voi olla vaikea tunnistaa. Uhreja on aivan liian usein jätetty suoranaisesti heitteille.
Turvakotipaikkoja on edelleen liian vähän ja niiden alueellisessa saatavuudessa on kohtuuttomia eroja. Esimerkiksi viime vuonna pääkaupunkiseudun kaikki turvakodit olivat yhtä aikaa täynnä 55 vuorokautena.
Muutamia uusia paikkoja on jo avattu, kuten esimerkiksi uusi turvakoti Tampereen keskustaan alkuvuodesta, ja lisää on tulossa, mutta se ei riitä. Kun uhkaava tilanne on akuutti, on avun löydyttävä läheltä.
Toimin ainoana suomalaisjäsenenä Euroopan Neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työryhmässä. Suomi on ollut toistuvasti esillä huolestuttavien lähisuhdeväkivaltalukujensa vuoksi.
Euroopan Neuvoston mukaan turvakotipaikkoja pitäisi olla yksi 10 000 asukasta kohti. Suomessa paikkoja pitäisi siis olla yli 500, kun niitä on tällä hetkellä reilusti alle kaksisataa.
Läheskään kaikki tapaukset eivät myöskään päädy poliisille asti ja poliisin resurssipula uhkaa muiden kuin kaikkein vakavimpien tapausten tutkintaa. Myös viranomaisten kyvyssä tunnistaa ja kohdata uhreja on edelleen parannettavaa. Tämä koskee erityisesti vähemmistöryhmiä, kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, joilla on vaikeuksia päästä palveluiden piiriin.
Meidän on järjestettävä myös matalan kynnyksen tuki- ja neuvontakanavia paitsi väkivaltaa kokeneille, myös sitä tehneille. Julkisen ja kolmannen sektorin palveluiden kehittämistä on tuettava.
Väkivallan vastaista työtä tulee kohdentaa myös väkivaltataipumuksia itsessään tunnistaville, kaikki sukupuolet huomioiden. Lisäksi yleistä häpeän ja vaikenemisen kulttuuria on murrettava.
Naisiin kohdistuva väkivalta on niin vakava asia, että Suomi tarvitsee laajan toimenpideohjelman tilanteen korjaamiseksi. Esitämme toimintaohjelman käynnistämistä valtion talousarvioon.
Olli-Poika Parviainen
kansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, Vihreät.
Tampere
