Pelit
Halusin lapsena musiikkiluokalle ja opetella soittamaan koskettimia. Vanhempani lahjoivat minua sen sijaan 8-bittisellä Nintendolla. Tässä sitä nyt siis ollaan.
Tällä hetkellä peliharrastukselleni jää niukasti aikaa, mutta aina silloin tällöin omistan vapaapäivän tai illan aiheelle ja maadun konsolin tai tietokoneen ääressä. Roolipeliharrastukseni painottuu kausittaisiin viikonloppuihin ja lomiin.
Roolipelit
Sain ensimmäisen Dungeons & Dragons -pakettini kahdeksankesäisenä. Kyseessä taisi olla suomennettu 1. editio. Sitä sitten opeteltiin äidin kanssa mökillä. Peruskouluikäisenä pelikaverien löytäminen oli hankalaa ja lukiossa keksin muuta tekemistä. Roolipeliharrastus nousi uudelleen mielipuuhakseni vasta muutettuani Tampereelle ja päästyäni mukaan paikalliseen peliporukkaan.
Roolipeleissä suosin tarinankerrontaa teknisen sääntökikkailun ja noppasirkuksen kustannuksella. Parhaat kampanjat rakentuvat mielestäni psykologisille jännitteille ja surrealistististen tai paranormaalien teemojen ympärille. Viihdyn sekä pelaajana, että pelinjohtajana. Sääntöjärjestelmällä ei ole niin väliä, kunhan pelaajat pelaavat rakentavasti eikä pelinjohtajalla ole egokomplekseja. Toistaiseksi minulle mieluisin sääntöjärjestelmä on ollut Chaosiumin Call of Cthulhu ja D100 laajemminkin.
Tällä hetkellä olen pelaajana parissa kampanjassa. Pelinjohtajana olen ollut viimeksi pari vuotta sitten. Moni kampanja on jäänyt “kesken” vuosien aikana ja osa porukasta on vaihtunut matkan varrella. Vakuuttelen itselleni, ettei roolipelin tarkoituksena tarvitse olla “pelin läpäiseminen” vaan tilanteessa viihtyminen.
Parhaillaan pelityksessä ainakin:
- RPG: Call of Cthulhu: Masks of Nyarlothotep (toinen hahmo menossa, kesken)
- RPG: Steampunk-henkinen Savage Worlds -kampanja
- RPG: Kokeellinen D100-järjestelmää käyttävä yksittäisistä episodeista koostuva pelisarja, jossa liikutaan eri tarinalinjoissa tavoitteena ehkäistä katastrofaalinen ekologinen tapahtumasarja.
Tietokone- ja konsolipelit

Ensimmäinen todellinen videopelikolahdus oli Castlevania-pelisarja 8-bittiselle Nintendolle. Sama konsoli on käytössäni edelleen. Nykyisin ainoat aktiivisemmin pelaamani retropelit ovat Dr. Mario ja Zelda 2.
Vuonna 1994 sain 486-pc:n, eikä minun tarvinnut enää notkua joka ilta kavereiden nurkissa pelaamassa Doomia. Ensimmäinen ostamani tietokonepeli oli The Elder Scrolls: Arena, jonka voi ladata ilmaiseksi täältä. Iso osa Teini-iästäni kului myös Doom 2: Hell on Earthia ja Civnetiä hitaassa lähiverkossa kavereiden kanssa pelatessa. Nämä verkkopelisessiot ovat kultautuneet muistoissani kaikkein eniten.
Olen omistanut useamman eri pelikonsolin. Nykyisin olohuonetta somistaa päivitetty XBOX 360. Viime vuosien parhaita pelejä ovat mielestäni olleet ainakin Oblivion, Mass Effect -sarja, Civilization V, Half Life 2 lisäosineen ja Fallout 3. Vaikka pelaamiseen käyttämäni kokonaisaika onkin elämäntilanteeni takia vähentynyt, huomaan edelleen innostuvani eniten sellaisista peleistä, jotka vievät mahdollisimman paljon aikaa. Useat lähivuosien suosikkipelini ovat ns. sandbox-pelejä. Civilization-sarja taas lienee pelitunneissa laskettuna ylivoimaisesti eniten pelaamani peli.
Parhaita 90-luvun pelejä ovat mielestäni loistavasti aikaa kestäneet Tie Fighter, X-COM, Master of Orion 2 ja Fallout 2.
PC-pelitarjonta on keskimäärin konsolitarjontaa monipuolisempaa. Tai ainakin näin oli ennen nykyistä konsolisukupolvea ja peliteollisuuden keskittymisen aiheuttamaa bulkkiutumista. Tietokoneen äärellä vietetyn työpäivän jälkeen en enää mielelläni jää koneelle illaksi pelaamaan. Lisäksi laitteiden säätö- ja päivitysrumba ovat myrkkyä hermoilleni. Joskus menneisyydessä tosin jopa nautin siitä. Nykyisin valitsen usein mukavuudenhalun nimissä konsolin ja sohvan tietokoneen sijaan.
Lista peleistä jotka haluan pelata “heti kun ehdin” on kasvanut hälyttävästi. Skyrim, New Vegas, Dragon Age 2, tsiljoona point and click-peliä PC:lle, GalCiv 2 jne. Ennemmin tai myöhemmin aion toteuttaa nämä haaveet!
Lähimenneisyydessä läpi tahkottua tai aloitettua:
- X360: Assassin’s Creed 2 (11.2011 alkaen)
- X360: Grand Theft Auto IV complete (8.2011 alkaen)
- X360: Dead Space (7.2011 alkaen)
- PC: Gray Matter (4.2011 alkaen)
- X360 (emulaattorilla) Morrowind (5.2011 alkaen)
- X360: Alan Wake (11.-12.2010)
- X360: Fallout 3 (12.2008-6.2009 ja uudelleen kokonaisvaltaisemmin 8.2010-7.2011)
- X360: Mass Effect 2 (6.-8.2010)
- X360: Dragon Age: Origins (11.2009-5.2010)
- X360: Assasin’s Creed (8.2009-10.2010, unohtui kaappiin jossain välissä)
- PC: Broken Sword -sarja (10.2009 alkaen)
- PC: Civ 4 (2006-2010)
- PC: Civ 5 (10.2010 alkaen)
Muita loistavia pelikokemuksia elämäni varrelta:
- PC: Master Of Orion
- PC: Tron 2.0
- PC: System Shock 2
- PC: Baldur’s Gate -sarja
- PC: Ultima 7-8
- PC: Gabriel Knight: Sins of the fathers
- PC: Dark Seed
- PC: Fallout
- PC: Star Control 2
- PC: Warlords 2
- PC: Planescape: Torment
- PC: Red Alert
- PC: Sam & Max Hit The Road
- PC: Grim Fandango
- PC: Sim City -sarja
- PC ja XBOX: Star Wars: KotOR-sarja
- PC: Dark Forces, Jedi Knight yms.
- GC: Eternal Darkness: Sanity’s requiem
- GC: The Legend of Zelda: Wind Waker
- GC: Metroid Prime
- SNES: The Legend of Zelda: A Link to the Past
- SNES: Super Mario World
- NES: Castlevania 1-3
- NES: Punch Out!
- NES: Metal Gear
- NES: Bionic Commando
- NES: Faxanadu
- NES: Zelda 2: The Adventure of Link

