Harrastuksiani
Kuuntelen musiikkia aktiivisesti. Viihdyn jonkin verran myös klubeilla ja keikoilla. Musiikkimakuni on räjähtänyt käsiin. Lue lisää.
Pelaan mielelläni roolipelejä, konsolipelejä ja tietokonepelejä. Olen opiskellut pelisuunnittelua ja tehnyt sitä työkseni joten pelimakuni on vaativa. Tietotekniikkaa olen harrastanut 1990-luvun alkupuolelta lähtien.
Minulla on maakilpikonna, yllättävän sosiaalinen sellainen. Lisätietoa täältä.
Luen ahkerasti. Kerään suosituksia kavereiltani ja vaihtelen kirjavinkkejä mielelläni. Eniten kolahtaa science fiction. Lisätietoa täältä.

En omista televisiota, mutta katson elokuvia ja sarjoja seinältä. Yleensä monitulkintaiset leffat saavat minut innostumaan, mutta valtavirrassakin on paljon helmiä. Lue lisää täältä.
Ruuanlaitto oli pakko opetella itse, sillä vanhempani eivät aikoinaan innostuneet kasvissyönnistäni. Nyt noin 13 vuotta myöhemmin kokkailen mielelläni kummia. Lempiruokani ovat tulisia.
Edeltä mainitut harrastukseni eivät varsinaisesti edistä ruumiillista hyvinvointia. Sen vuoksi mm. pyöräilen, ulkoilen, harjoittelen astangajoogaa ja käyn kuntosalilla. Syksyllä 2010 innostuin lisäksi seinäkiipeilystä.

