Kuka Olli-Poika?

Olen siis 31-vuotias tamperelainen poliitikko. Kotoisin olen Raumalta, josta muutin Tampereelle vuonna 2000.

Olen Tampereen kaupungin apulaispormestari ja vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja. Ennen valintaani apulaispormestariksi olin kaupunginhallituksen jäsen ja kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtaja.

Aiemmin olen työskennellyt mm. freelancerina, tietotekniikan opettajana maahanmuuttajakoulutuksessa, viisi vuotta kansanedustaja Oras Tynkkysen avustajana, pääsihteerinä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa ja tuottaja-tiedottajana media-alalla.

Valmistuin vuonna 2004 TAMKin Taiteen ja viestinnän yksiköstä nimikkeellä medianomi amk. Opinnoissani keskityin mm. projektinhallintaan ja pelisuunnitteluun. Elokuussa 2010 aloitin jatko-opinnot Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksella interaktiivisen median maisteriohjelmassa. Tavoitteenani on valmistua niin nopeasti kuin vain töiltäni ehdin. Vuosi 2012 näyttää kuitenkin haastavalta joten valmistuminen voi vähän venähtää. Kiinnostukseni kohteita ovat mm. informaatioyhteiskunnan demokratisoimiseen liittyvät kysymykset, digitaaliset kuilut ja interaktiivisen median yhteiskunnalliset mahdollisuudet. Graduani valmistelen ikääntyvien ihmisten digitaalisten pelien pelaamisesta.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen vei minut mukanaan puolivahingossa vuonna 2003, jolloin perustin ystäväni kanssa Vihreiden nuorten paikallisyhdistyksen Tampereelle. Olin myös perustamassa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoa. Olen toiminut molempien edeltä mainittujen järjestöjen puheenjohtajana. Lisäksi olen johtanut mm. Tampereen vihreää kunnallisjärjestöä ja ollut jäsenenä vihreiden puoluehallituksessa sekä useissa vihreiden linjaa määritelleissä työryhmissä.

Toimin jonkin verran myös erilaisissa kansalaisjärjestöissä ja verkostoissa. Esimerkiksi Maan ystävien ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallitustyö on tullut tutuksi. Ensimmäinen kosketukseni suoraan kansalaistoimintaan oli vuonna 2003, jolloin organisoimme Tampereelle laajahkon kadunvaltauksen. Myöhemmin olen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa useita erilaisia paikallisia ja valtakunnallisia kampanjoita ja tapahtumia. Nykyinen aktivismini on satunnaista, sillä politiikka vie suurimman osan ajastani.

Rentoudun parantamalla maailmaa vaimoni ja ystävieni seurassa tai itsekseni esimerkiksi kuntoillen tai satunnaisesti joogaten. Luen mielelläni scifiä ja elämänkertoja ja pelaan konsoleilla. Nautin myös mm. musiikin fiilistelystä, hyvien tai hyvällä tavalla huonojen elokuvien katselusta ja tietokoneiden kiusaamisesta. Klubeilla ja keikoilla pyörin silloin tällöin jos aikataulut sallivat. Harrastuksistani voi lukea lisää täällä.

Ansioluetteloni löytyy täältä.

opp(at) ollipoikaparviainen.fi

Last.fm
Twitter
Wikipedia